lauantai, 12. elokuu 2017

Huomenta Pahkasalosta!

20170811_233529.jpg

12.8.2017 Pahkasalo, Tuusniemi

Siitä on jo useampi viikko aikaa, kun ensimmäisen kerran ajelin kotoa tänne Tuusniemen suuntaan, Pahkasalon saareen. Ensimmäistä kertaa kun ajelin tuon matkan, joka ottaa normiolosuhteista ajallisesti vajaat 6h, ehti miettimään monenlaisia ajatuksia. Mietin jopa sitä, että onko mitään järkeä lähteä ajamaan suhteellisen pitkää matkaa? Viikkoja on muutama nyt takana ja monta mielenkiintoista keskustelua takana kavereiden kanssa, jotka täällä asustelevat ja arkisin touhuilevat kuka vähemmän ja kuka enemmän.

Tänä aamuna, kun ensimmäistä kertaa heräsin omassa asuntovaunussani jonka eilen mukanani hinasin tänne monet ajatukset nousivat mieleeni, kun heräsin. Ensin hieman ärsytti, koska tänä aamuna olisi saanut nukkua niin pitkään kuin olisi nukuttanut. Sitten lähdin kuitenkin kuljeksimaan tuohon lähistölle ja siitä se ajatus sitten lähti:

”Takana on luja putki rilluvuosien…” Allekirjoittaneella valitettavasti on juuri noin. Suhteellisen lyhyt, mutta hyvin intensiivinen matka päihdemaailmaan. Eilen touhuiltiin vastaavan ohjaajan Keijo Laukkasen kanssa puuverstaalla ja siinä ohessa turistiin järkeviä ja vähemmän järkeviä. Äkkiä ajateltuna mitättömältä kuulostava juttu, mutta eilisellä oli suurempi merkitys kuin ehkä Keijo, tuttavallisemmin Keje, ajattelikaan!

Muutama kavereista on saanut asunnon, yksi on jo muuttanut omilleen ja tänään lähtee taas yksi. Lyhyen aikaa sain olla ikään kuin kulkemassa matkaa, nyt lähtevät omilleen. Ei voi kuin rukouksin kantaa heitä, että nyt se päihteetön ja normi arki saa jatkua. Jokainen meistä kuitenkin tekee omat valintansa, liittyen hengellisiinkin asioihin. Ei me täällä ketään käännytetä ja erityisesti edes tyrkytetä hengellisiä asioita, tarjolla on. Olen itse saanut sen omalla kohdallanikin nähdä, unohtamatta niitä satoja, jotka ovat rankkojen vuosien jälkeen pysähtyneet ja ”vipanneet monot toiseen suuntaan”. Ovat löytäneet Jeesuksen Kristuksen elämäänsä ja elämä on totaalisesti muuttunut.

En olisi vuosia sitten uskonut, kun krapulaisena elämään kyllästyneenä heräilin milloin mistäkin, että tänään nautin aurinkoisesta aamusta Tuusniemen työkuntoutusyksikön maisemissa ja uudistuneena uskovaisena miehenä. Kiitos Kristus!

Kaikki ne helvetilliset aamut ovat ohitse, elämällä on suunta ja tarkoitus. Sydämestäni nousee huuto tänä aamuna: ”Jumala – auta näitä kavereita löytämään elämisen syke! Aito syvällinen suhde Jeesukseen, ei mitään teennäistä kristillisyyttä vaan jotain aivan muuta!”

Pointtina vielä, että minulle nämä miehet jotka täällä ovat eivät ole asiakkaita vaan jotain muuta. Asiakas sanasta tulee sellainen tunne minulle, että olen ikään kuin jotain vähemmän arvokasta, liukuhihna kampetta – ei – nämä ovat lähimmäisiäni! He ovat ehkä tehneet elämässään virheitä, joidenkin mielestä kenties anteeksiantamattomia. Väärin! Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja oikeus aloittaa ns. puhtaalta pöydältä ja siihen tulla antaa mahdollisuus myös tämän yhteiskunnankin. Siinä olisi jo oma näkökulmansa kokonaan, että miten yhteiskunta voisi vielä paremmin jeesata motivoituneita kundeja ja mimmejä takaisin yhteiskuntakelpoiseen elämään. Onneksi täällä suunnalla Suomea tuntuvat ainakin määrätyt tahot käsittelevän ihan ihmisinä, eikä roskaväkenä, johtuuko siitä, että on pitkät perinteet jo yksiköllä?!

Näihin tunnelmiin!

torstai, 1. joulukuu 2016

Tapahtuipa tosielämässä

Jos sitä näin joulukuun kunniaksi kirjoittelisi hieman ajatuksiaan.

Tässä on taas tulossa ajankohtaiseksi joulu ja mahdolliset joululahjahankinnat. Taitaa kuitenkin käydä niin, ettei tarvitse ostaa lahjan lahjaa! Perheemme ei liene ainoa joka joutuu kyseisen karun todellisuuden kanssa elämään. Itse en lahjoja kaipaa, mutta olisi kuitenkin mukava edes jotain tarpeellista lapsille ostaa.

Tapahtuipa tosielämässä. Ajelin vaimoni kanssa kylältä kotiinpäin ja mutkan takaa ilmestyy eteeni punainen henkilöauto, joka olisikin pysähtynyt keskelle tietä. Kyseisen ajoneuvon kuljettajan mukaan olisi jonkin eläimen nähnyt, mutta ei ole tähän päivään mennessä ainakaan minulle selvinnyt mikä. No, väistää yritin mutta ei onnistunut täysin. Kolari oli totta!

Automme hinurilla korjaamolle. Ensimmäinen tieto oli se, että automme menee lunastukseen. Sen tiedon varassa alamme kuumeisesti miettimään ratkaisua, koska minut oli valittu autosähköasentajan koulutukseen Turkuun. Päädyimme hankkimaan Nissan Qashqain, joka palvelee meitä edelleen. Menee viikkoja ja vakuutusyhtiöstä soitetaan, että automme siirretään toiselle korjaamolle, jossa se korjataan! No, olisimme varmasti saaneet purettua Nissanin kaupan, mutta päädyimme kuitenkin pitämään kaksi autoa, koska vaimoni kulkee säännöllisesti töissä ja minä silloin koulussa Turussa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes jouduin terveydellisistä syistä lopettamaan koulutuksen. Lääkäri kirjoittaa paperiin: ”Ei voi tehdä ammattiaan vastaa työtä enää.” Siis metsurin ja autoasentajan hommat tulivat tiensä päähän. Oikeassa polvessa todettiin alkava nivelrikko. Kahden auton loukku, asuntolainaa jne…

Ei auttanut kuin soitella vaimon rahoitusyhtiöön ja ns. vapaaehtoisesti luopua toisesta autostamme, koska yksinkertaisesti ei ollut varaa sitä enää pitää ja jostain oli revittävä säästöä menoihin. Auto lähti. Nyt olemme yhden auton varassa.

Minun tulevaisuuteeni on edelleen suuren kysymysmerkin peitossa. TE-toimistossa luvattiin ja tehtiin hienoja visioita. Alku näytti lupaavalle ja sitten tulee sähköpostilla ilmoitus, että virkailija jonka kanssa uudelleen kouluttautumista oli tarkoitus suunnitella, vaihtoi työpaikkaa ja sen jälkeen asia ole edennyt yhtään mihinkään. Onko tarkoitus uudelleen kouluttaa minut vai yritetäänkö minusta saada eläkeukkoa? Alkaa vaan jo tuntumaan kohta korvien välissä tämä tilanne, koska ei mitään selkoa ole saanut!

Mitään et oikein pysty pitkiä aikoja touhuamaan jalkeilla, ettei tartte istahtaa kuin vanhan miehen huilimaan.

Laskut pitäisi maksaa. Korvaukseni ei järin suuri ole. Elämiseen ei minun euroja riitä yhtään, kaikki menee yhtä nopeasti kuin tuleekin. Omaa rahaa en muista hirmuisesti nähneeni viimeisten vuosien aikana.

Nyt tosiaan joulu lähestyy, tilanne on mikä on. En ole elämälle katkera. On kuitenkin katto pään päällä, ruokaa aina sen verran, ettei nälkää näe. Voisi olla huonomminkin. Ei auta kuin mennä päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että jokaisella tilanteella on tarkoituksensa.

Eniten ottaa toisinaan aivoon se, että monet luulevat asioiden olevan toisin. Nämä asiat eivät aina näy ulospäin! Uskallan väittää, että emme ole ainoa suomalainen perhe joka painii taloudellisten ongelmien keskellä hyvinvointi Suomessa.

Arvoisat päättäjät! Suomi ei nouse leikkaamalla vammaisilta ja eläkeläisiltä pelkästään. Milloin arvoisat herrat menette ja leikkaatte sieltä omista palkkioistanne? Ette leikkaa, vaan joka vuosi nostatte palkkioitanne. Teillä säilyy ostovoima ja elintaso korkealle, kun tavallinen kansalainen miettii: Miten seuraavan viikon ruoat ostan!

 

perjantai, 21. lokakuu 2016

Pitääkö olla huolissaan?

Taidan tässä syysloman vieton ajankuluksi kirjoitella hieman havaintoja ja ajatuksiani Suomen maassa vellovista jutuista.

Heti kärkeen on todettava, että tässä lähiaikoina uutisvirtaa tutkiessa ei ole aina ollut varma pitäisikö itkeä vai nauraa. Jos nyt joku uusi lukija sattuu klikkailemaan kirjoitukseni luettavakseen, muutama täsmennys itsestäni. Olen siis henkilökohtaisen vakaumuksen omaava tallaaja ja sitä taustaa vasten perustan ajatukseni, ainakin pyrin siihen. Olen yhden vaimon ja muutaman tytön biologinen isä. Olen sitä mieltä, että avioliitto on edelleenkin miehen ja naisen välinen, ei sukupuolineutraali.

No, liberaaliporukka sai tahtomansa läpi ja eduskunnassa meni taannoin spn-lakialoite lävitse. Kyseistä lakialoitetta ajaessa suuren ääneen sanottiin, että tämän lain läpimeno ei tule vaikuttamaan mm. kirkon kantaan ja siihen tuleeko kirkon vihkiä samaa sukupuolta olevia. Miten kävi? Vastustajat varoittelivat, ettei näin tule käymään vaan nälkä tulee kasvamaan syödessä ja sitä tullaan vaatimaan. Lain kannattajat vakuuttelivat sinisin silmin, että niin ei tule missään tilanteessa käymään! Nyt kuitenkin suureen ääneen mm. pääkaupunkiseudun suunnalla liberaalijengi saman tien vaatimassa, että pappien tulee vihkiä samaa sukupuolta olevia. Tosin piispoilta tuli selkeähkö kannanotto, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tälle ”suvaitsevaisten” joukolle ei tule riittämään edes se, että samaa sukupuolta olevia vihitään kirkoissa surutta ja papit siunaavat liitot vastoin Raamatun sanaa. Seuraavana vuorossa on saada Suomeen moniavioisuus, näin pelkään.

Tämä kyseinen ”suvaitsevaisten” armeija ulotti sitten lonkeronsa myös Opetushallituksen suuntaan ja sieltä sitten jälleen tasa-arvon huntuun naamioitu ohjeistus julki. Oppilaita ei pitäisi enää jatkossa kutsua tytöiksi ja pojiksi, vaan kutsua etunimillä. Millä nimellä heitä on tähän asti kutsuttu? Minua ainakin etunimellä ja tarvittaessa sukunimellä jo peruskoulua käydessäni. Minua ei ahdistanut yhtään tyttö- ja poikajonoihin jakaminen. Eikä myös minun aikana lokeroitu tulevaisuuden suunnitelmia kouluissa mitenkään miesten- tai naistentöihin.

Eilen illalla sitten luin tuon koko propagandan läpi. Muutamia ihan hyviäkin ajatuksia oli joukkoon laitettu, mutta sellainen käsitys kuitenkin jäi lukemastani, että tasa-arvon nimissä aletaan kouluissa ”julistamaan” sukupuolineutraalia sanomaa.

http://www.oph.fi/download/173318_tasa_arvotyo_on_taitolaji.pdf - jos kiinnostaa tuossa on kokonaisuudessaan.

Tässä sitten tuli todettua myös sekin tosiasia, että monille vanhemmille on tärkeää vain julistaa tasa-arvoa lapsilleen. Tasa-arvo sen alkuperäisessä kontekstissa on todellakin opettamisen arvoinen, mutta siinä vaiheessa kuten nyt tämä marginaaliryhmän puolesta huutava ihmisjoukko pyrkii tekemään, että muutetaan hieman sen merkitystä, silloin ollaan tekemässä taas karhunpalvelusta kasvavalle sukupolvelle. Jos Opetushallitus ei edes tiedä, että kuinka monta sukupuolta ihmisellä on – minulla huutaa hälytyskellot suhteellisen kovasti! Näitä kaiken maailman keskusteluja ja julistuksia lukiessa tulee mieleen monta kertaa, että ovat aikuiset hypänneet nyt sellaisen laivan kyytiin jossa ei tule aikaiseksi mitään muuta kuin epätietoisia nuoria kuka minä olen ja mistä minä tulen. Tätä tietoisuutta ei tule ainakaan lisäämään se, että annetaan vapaasti lapsen VALITA SUKUPUOLENSA. Mielestäni en ole itsekään saanut valita sukupuoltani, koska synnytyssalissa jo totesivat: Poika syntyi! Vuosien saatossa tajusin, että minulla on sellainen vekotin, jota kutsutaan monille nimityksillä, tässä käytän termiä pippeli. Olen siis mies.

Sukupuolta ei VAIHDETA ajattelemalla olevan jotain muuta. Mies ei muutu naiseksi käyttämällä naisten vaatteita tai nainen muutu mieheksi käyttäytymällä mies- tai poikamaisesti.

Olen vajaa 40-kymppinen heteromies. Kävin ammattikoulun Pieksämällä miesvaltaisella alalla, ja luokallamme oli jo silloin rohkea nuori nainen, joka opiskeli autoasentajaksi. Häntä ei silloin katsottu mitenkään kieroon, vaikka olikin luokkamme ainoa vastakkaisen sukupuolen edustaja. Se ei myöskään tehnyt hänestä miestä ja mitenkään miehisempää.

Myöhemmin ohimennen olen nähnyt hänet ajamassa roska-autoa.

Ottakaa myös huomioon se, että opettajakuntakin on nuorentunut eivät ole enää samoja vanhoja kuin siihen aikaan, kun minä kävin peruskoulua, se sukupolvi on jo eläköitynyt. Tässä suhteessa ei pitäisi olla tasa-arvosta sinällään niin huolissaan.

Tuolla kun kulkee silmät auki niin useasti linja-autoa, yhdistelmäajoneuvoa, roska-autoa jne. ajaa nainen. Olisiko oikeasti kuitenkin niin, että tässä suhteessa tasa-arvosta ei tarvitse olla niin huolissaan kuin opas antaa käsityksen?

Pitäisikö olla kuitenkin enemmän huolissaan siitä, että selvät asiat halutaan sotkea sukupuolineutraalilla propagandalla?

tiistai, 6. syyskuu 2016

Mielensäpahoittajan itkuvirsi - vol. 2

On taas aika hieman kirjoitella ajatuksia.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut tietyn ikäryhmän keskustelua sivusta, osallistumatta itse laisinkaan keskusteluun, tehnyt vain havaintoja.

Asiaan. Missä ollaan oikein menty metsään? Mediassa on toisinaan hirmuisia juttuja vanhusten kohtaloista laitoshoidossa, mutta kukaan ei taida oikeasti olla huolissaan heistä. He ovat kuitenkin olleet rakentamassa tätä maatamme ennen meitä. Tässäkö on kiitos? Mädäntykää yksinäisyyteenne vanhukset ja vammaiset.

Sitten kun jossain joku ottaa puheeksi jonkin seuraavista: eläinten hoito, jonkin eläimen suojelu, Särkänniemen delfiinit tms. On armoton joukko vaatimassa suurella äänellä eläinten oikeuksia ja sitä että tätä! Miten tähän oikeasti ollaan tultu? En tiedä, mutta jossain menty ja pahasti metsikköön.

Perheessämme asustelee uroskissa (leikattu sellainen) sekä kaksi suomenajokoiraa. Koirat asustelevat lämpöeristetyssä entisessä leikkimökissä, ulospäin se ei varmasti siltä näytä mutta sisältä lähes luksusta. Sitten olen törmännyt myös sellaiseen ihan arkielämässä, että tehdään huvikseen koirasta eläinsuojeluilmoitus, vaikka ei olla ensin edes selvillä koiran hoidosta tai olosuhteista. Tehdään se tunteella pelkästään näkemän perusteella tai huhupuheiden perusteella.

Toisinaan tulee mieleen, että ovatko kissat ja koirat ottaneet ihmisen paikana?! Ota vaan se kortti esiin, että ihminen on eläimistä ankarin peto! Vastapalloon heitän: Nosta kätesi, jos olet laskeutunut puusta tähän elämään tai esi-isäsi!

Ottaa vain tolkuttomasti päähän se, että kaiken maailman karvaturreista pidetään nykyisin parempaa huolta kuin läheisistämme, jotka oikeasti monet viettävät aikaansa yksin. Kiitän Luojaani heistä, jotka säännöllisesti käyvät pyyteettömästi katsomassa heitä, jotka syystä tai toisesta makaavat laitoksissa pääsemättä edes ulos riittävän usein. Kiitos tämä yhteiskunnan politiikan, jonka suunta tuntuu olevan se surkein mahdollinen. Unohdetaan kokonaan pieni ihminen, pääasia, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät oikein kunnolla.

Tuossa viikonloppuna olin laivalla ja kuuntelin syrjäkorvalla muutaman, omasta mielestään onnistuneen veronmaksajan keskustelua työttömyydestä ja työttömistä. He antoivat selvästi sellaisen käsityksen asenteisestaan, että se on yksinkertaisesti työttömän laiskuutta, jos ei ole töitä saanut! Toivon, että kyseinen herrojen asenne on vain yksittäistapaus, koska työttömyys ei ole aivan mustavalkoinen asia.

Tätä kirjoittaessani duunitori.fi ilmoittaa, että 16260 työpaikkaa haussa. Samaan aikaan mol.fi reilut 14100 työpaikkaa. Findikaattori.fi sivulta löytyy taas sitten seuraavan lainen tieto: Heinäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2016 heinäkuussa 214 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 18 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Miehiä ja naisia oli molempia työttömänä 107 000 henkeä.

Työttömyysaste oli heinäkuussa 7,8 prosenttia eli 0,6 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 7,6 ja naisten 8,1 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 8,9 prosenttia.

Lähde:

Tilastokeskus / Työvoimatutkimus

Eli n. 214 000 työtöntä ja reilut 16 000 työpaikkaa auki. Minun matematiikalla yhtälö on mielenkiintoinen. Samaan aikaan työttömille annetaan keppiä, koska eivät ole töissä. Ei tuosta kakusta riitä vain kaikille työttömille. Työttömien joukossa on myös niitä, jotka eivät tee yhtään työllistymisen eteen mitään, nostavat vain korvauksia. Miksi tämä marginaalijoukko saa leimata koko työttömien joukon? Siksi, koska työttömät rinnastetaan menestyjien silmissä epäonnistujiksi, yhteiskunnan tuilla eläviksi loisiksi jotka eivät täytä heidän silmissään ihmisarvoakaan. Heitä voi surutta haukkua, piinata, syrjiä. Heihin voi kohdistaa surutta myös henkistä väkivaltaa.

Annas olla, kun kirjoitat tai julkisesti otat kantaa maahanmuuttajiin hiemankin kriittisesti, siihen puututaan valtionjohtoa myöten. Työttömien kohtelu herrojen suunnitelmat saada siivottua tilastoja, ovat tällä hetkellä vähintään mielenkiintoisen negatiivisia. Onko Suomessa saatu pakottamalla mitään hyvää aikaiseksi?

On niistäkin jo esimerkkejä, kun teet pätkän töitä TE-toimisto kiittää työttömän aktiivisuudesta pätkäisemällä karenssin.

Toisinaan tulee tunne, että jotkut päättäjistämme eivät tiedä arkielämän ihmeellisestä maailmasta mitään. Eivät ainakaan pienituloisen tallaajan vinkkelistä.

Suomessa on säädetty kaikenlaisia maksuja ja veroja pienen ihmisen iloksi ja samalla elämisen kustannukset ovat myös nousseet. Harvalla pitkäaikaistyöttömällä on jonkinlaista pesämunaa säästössä, jonka turvin voi esimerkiksi aloittaa työn jossain ja maksaa matkakustannukset työpaikalle ja takaisin. Nyt en puhu minkään keskikaupungin asukkaan vinkkelistä, koska kaupungeissa et edes tarvitse omaa autoa liikkumiseen ensinkään. Entä me, jotka asumme huomattavasti haastavampien kulkuyhteyksien takana. Täällä missä kirjoitan näitä rivejä ei kulje minkäänlainen vakiovuoro lähistölläkään. Näin ollen oma auto on välttämätön jo kaupassa käymisen kannalta. No, joku saattaa ajatella: miksi et muuta kaupunkiin? En muuta. Haluan asua maaseudulla, siihen minulla lienee vielä oikeus.

 Muistan vielä, kun asustelin pienessä keskisuomalaisessa pitäjässä, jossa asukkaita n. 2500 paikkeilla. Ei siitä nyt niin hirmuisen montaa vuotta ole silloin vielä maaseudullakin kulki ihan linja-autoja ja suhteellisen tiuhaan. Nykyisin ei enää läheskään siihen tahtiin. Nykyisin asustelen suhteellisen lähellä Turkua, suunnilleen sama matka oli lapsuuden kodistani Jyväskylään. Tilanne on täällä sama julkisia kulkuvälineitä et näe kuin seitsemän kilometrin päässä harvakseltaan sielläkin.

Onko asenteissa vikaa vai missä? Minusta Suomessa ei toteudu ajatus pidetään koko maa asuttuna. Olisihan se suhteellisen kornia, jos me kaikki sullouduttaisiin Rovaniemelle, Ouluun, Kajaaniin, Iisalmeen, Seinäjoelle, Kokkolaan jne.…

Mielestäni Suomeen tulisi saada niitä työpaikkoja enemmän eikä vähemmän työpaikkoja ja enemmän työttömiä kuten nyt taitaa tilanne olla.

Mites meidän jälkikasvumme? Suhteellisen haasteellista on tänä päivänä pohtia ammattia ja vieläpä sellaista, että olisi ammatillisen koulutuksen jälkeen töitäkin. Tässä vastavalmistuneen näkökulmasta voisi kirjoittaa vielä enemmän, mutta jätän sen toiseen kertaan. On suhteellisen mielenkiintoista 0-vuoden työkokemuksella etsiä töitä, joissa melkein jokaisen työpaikkailmoituksen yhtenä vaatimuksena on: työkokemusta täytyy olla 1-5 vuotta. Mistä vastavalmistunut olisi sellaisen työkokemuksen hankkinut heti, ellei sitä työelämässä saa hankittua.

Kaikesta huolimatta. Nautitaan alkaneesta syksystä ja pidetään huolta toisistamme.

sunnuntai, 28. elokuu 2016

Miten se nyt menikään?

Tarkoitus oli kyllä jo mennä nukkumaan ja sängyssä hetken aikaa jo pyörinkin. Ajatukset laukkasivat vielä sen verran paljon, että pakko oli kävellä ”toimistooni” ja avata tietokone kirjoittaakseni muutaman rivin.

Tänään taas huomasin, että uskoville ihmisille erityisesti pitäisi järjestää yli seurakuntarajojen kurssi – medialukutaito ja käyttäytyminen somessa. Sen verran oli pakko sulatella, kun meinasi tuolla erässä somekeskustelussa jo mennä omaltakin kohdalta tunteisiin sen verran, että olisi keskustelusta ottanut screenshotin ja läväyttänyt tänne, sen verran kuitenkin korvien välissäni on toimintaa, etten sitä viitsi tehdä.

Ajatukseni lähtivät liikkeelle uutisesta, jonka eräs lehtemme julkaisi koskien Jippua ja uutisessa olevaa lausetta: ”Pidän myös Jeesus-vapaita päiviä!” No, tästä kimpaantuneena todella uskovaiset lähimmäiset alkoivat kirjoittelemaan, että hän ei ole koskaan pelastuksessa sisällä ollutkaan ja ettei uskovainen voi pitää vapaa päiviä ensinkään. Sellaisen kuvan monet antoivat. Itse kun yritin kysyä, että ettekö oikeasti lepää yhtenäkään päivä. ”Ei levätä Jeesuksen kanssa ollaan lomallakin.” Ei haluttu edes ymmärtää pointtiani. Ihmettelen yleensäkin hyvin suuresti, että uskoviksi itseään tituleeraavat ovat ENSIMMÄISENÄ julkisiin keskusteluihin lausumassa armottomia tuomioita. Niistä ei toisinaan säteile minkään valtakunnan lähimmäisen rakkaus, haisee vain ja ainoastaan oma kehu ja oikeassa olemisen tarve. Pointtini on se, että eihän uskovia ole kutsuttu lausumaan tuomioita jonkin roskalehden jutun perusteella ainoastaan. Olen käsittänyt Raamatustani, että tuomarin hommaa hoitelee aivan joku toinen taho kuin vajavainen ihminen.

Uskovien tulisi julistaa ARMOA JA TOTUUTTA, eikä vain totuutta I L M A N armoa. Yleensäkin somemaailmassa, varsinkin meidän uskovien tulisi malttaa mielemme ja käyttäytyä. Jos nyt suljetaan laskuista pois 25-vuotta nuoremmat somekäyttäjät ja kohdistetaan ajatus sitä vanhempiin. Suurin osa keskusteluihin osallistuvista vanhemmista eivät hallitse fiksua keskustelu taitoa. En sitä kunnolla osaa itsekään – myönnän! Jotenkin vaan ottaa aivoon, kun aikuiset ihmiset raivoavat toisilleen ja tappelevat keskenään kuka on onnistunein vaelluksessaan. Pitäisi kuitenkin pyrkiä kilpailemaan toisen toisemme kunnioittamisessa.

Suosittelen ihan oikeasti – varsinkin vakaumuksen omaavien uskovien – miettimään käyttäytymistään somessa viime aikoina. Nyt en yleistä, että kaikki uskovaiset eivät osaa käyttäytyä. Fakta on vaan, että tämä pieni oikeaoppisten pyhien joukko armottomuudellaan tekee enemmän hallaa kuin hyvää evankeliumille.

Raamatun tulisi olla uskovan ylin auktoriteetti – ei Ilta-Sanomien tai vastaavien!