Jos sitä näin joulukuun kunniaksi kirjoittelisi hieman ajatuksiaan.

Tässä on taas tulossa ajankohtaiseksi joulu ja mahdolliset joululahjahankinnat. Taitaa kuitenkin käydä niin, ettei tarvitse ostaa lahjan lahjaa! Perheemme ei liene ainoa joka joutuu kyseisen karun todellisuuden kanssa elämään. Itse en lahjoja kaipaa, mutta olisi kuitenkin mukava edes jotain tarpeellista lapsille ostaa.

Tapahtuipa tosielämässä. Ajelin vaimoni kanssa kylältä kotiinpäin ja mutkan takaa ilmestyy eteeni punainen henkilöauto, joka olisikin pysähtynyt keskelle tietä. Kyseisen ajoneuvon kuljettajan mukaan olisi jonkin eläimen nähnyt, mutta ei ole tähän päivään mennessä ainakaan minulle selvinnyt mikä. No, väistää yritin mutta ei onnistunut täysin. Kolari oli totta!

Automme hinurilla korjaamolle. Ensimmäinen tieto oli se, että automme menee lunastukseen. Sen tiedon varassa alamme kuumeisesti miettimään ratkaisua, koska minut oli valittu autosähköasentajan koulutukseen Turkuun. Päädyimme hankkimaan Nissan Qashqain, joka palvelee meitä edelleen. Menee viikkoja ja vakuutusyhtiöstä soitetaan, että automme siirretään toiselle korjaamolle, jossa se korjataan! No, olisimme varmasti saaneet purettua Nissanin kaupan, mutta päädyimme kuitenkin pitämään kaksi autoa, koska vaimoni kulkee säännöllisesti töissä ja minä silloin koulussa Turussa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes jouduin terveydellisistä syistä lopettamaan koulutuksen. Lääkäri kirjoittaa paperiin: ”Ei voi tehdä ammattiaan vastaa työtä enää.” Siis metsurin ja autoasentajan hommat tulivat tiensä päähän. Oikeassa polvessa todettiin alkava nivelrikko. Kahden auton loukku, asuntolainaa jne…

Ei auttanut kuin soitella vaimon rahoitusyhtiöön ja ns. vapaaehtoisesti luopua toisesta autostamme, koska yksinkertaisesti ei ollut varaa sitä enää pitää ja jostain oli revittävä säästöä menoihin. Auto lähti. Nyt olemme yhden auton varassa.

Minun tulevaisuuteeni on edelleen suuren kysymysmerkin peitossa. TE-toimistossa luvattiin ja tehtiin hienoja visioita. Alku näytti lupaavalle ja sitten tulee sähköpostilla ilmoitus, että virkailija jonka kanssa uudelleen kouluttautumista oli tarkoitus suunnitella, vaihtoi työpaikkaa ja sen jälkeen asia ole edennyt yhtään mihinkään. Onko tarkoitus uudelleen kouluttaa minut vai yritetäänkö minusta saada eläkeukkoa? Alkaa vaan jo tuntumaan kohta korvien välissä tämä tilanne, koska ei mitään selkoa ole saanut!

Mitään et oikein pysty pitkiä aikoja touhuamaan jalkeilla, ettei tartte istahtaa kuin vanhan miehen huilimaan.

Laskut pitäisi maksaa. Korvaukseni ei järin suuri ole. Elämiseen ei minun euroja riitä yhtään, kaikki menee yhtä nopeasti kuin tuleekin. Omaa rahaa en muista hirmuisesti nähneeni viimeisten vuosien aikana.

Nyt tosiaan joulu lähestyy, tilanne on mikä on. En ole elämälle katkera. On kuitenkin katto pään päällä, ruokaa aina sen verran, ettei nälkää näe. Voisi olla huonomminkin. Ei auta kuin mennä päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että jokaisella tilanteella on tarkoituksensa.

Eniten ottaa toisinaan aivoon se, että monet luulevat asioiden olevan toisin. Nämä asiat eivät aina näy ulospäin! Uskallan väittää, että emme ole ainoa suomalainen perhe joka painii taloudellisten ongelmien keskellä hyvinvointi Suomessa.

Arvoisat päättäjät! Suomi ei nouse leikkaamalla vammaisilta ja eläkeläisiltä pelkästään. Milloin arvoisat herrat menette ja leikkaatte sieltä omista palkkioistanne? Ette leikkaa, vaan joka vuosi nostatte palkkioitanne. Teillä säilyy ostovoima ja elintaso korkealle, kun tavallinen kansalainen miettii: Miten seuraavan viikon ruoat ostan!